Ylioppilas Melina Maijasen puhe ylioppilasjuhlassa 3.6.2023

Julkaistu: 06.06.2023 klo 14.05

Arvoisat valmistuneet, riemuylioppilaat, vanhemmat, opettajat sekä muut juhlavieraat

Tänään on koittanut se päivä, jota moni meistä on odottanut.

Kun ensimmäisenä päivänä astuimme lukion ovista sisään, maailma ja tulevaisuus oli vielä hyvin tuntematon ja pelottava. Vähitellen itseluottamus kasvoi ja kokemus karttui.

Kolmen vuoden uurastus ja työ ovat johtaneet meidät tähän hetkeen. Ylioppilaskokeet tuntuivat aluksi ylitsepääsemättömiltä, mutta nyt kun ne ovat ohi ja olemme täällä. Voimme ylpeinä sanoa, että selvisimme niistä yhdessä. Me haluamme kiittää koulumme henkilökuntaa ja vanhempiamme tuesta, jonka olemme teiltä saaneet. Vaikka nämä kolme viime vuotta ovat vaatineet paljon niin henkisesti kuin fyysisesti, olemme kiitollisia teille siitä, että olette olleet meidän tukiverkostomme. Kiitos!

Lukioaikaan on mahtunut paljon luokkahuoneista kansainvälisille vesille asti. Markus on opettanut meille derivaatan salat, joita tulemme varmasti hyödyntämään tulevaisuudessa. Sari on juossut perässämme ulkomailla Hannan kanssa, ja molemmat ovat pitäneet huolen siitä, että kielipäämme ovat kunnossa. Seija taas tuntee meidän kaikkien osoitteet ja on varmistanut, että olemme henkisesti kunnossa. Terhi on pitänyt kielemme kurissa, jotta jokainen meistä on osannut valmistautua äidinkielen yo-kokeisiin. Tiina on pitänyt huolen, että tiedämme, missä on luode ja missä lounas, ja Suvi on näyttänyt meille, miten kemiasta voi tehdä hauskaa. Kiitämme myös Soilia siitä, että saimme olla päivän ajan prissejä ja prinsessoja. Kiitämme myös Nikolaita, joka on opettanut jääkiekkoa täällä koululla. Ai niin, ja olemme kaikki oppineet, miten käyttää metroa, kiitos Lontoon reissun! Olette kaikki olleet meille opettajia mutta myös ystäviä ja yhdenvertaisia. Kiitos teille!

Kaiken kaikkiaan olemme kasvaneet ihmisinä. Lukion henkilöstö ja muut oppilaat ovat opettaneet meille enemmän kuin voisimme koskaan kirjoista oppia.

Nyt se kaukainen tulevaisuus häämöttää ja elämässämme aukeaa täysin uusi sivu, alkaa se sitten armeijasta, korkeakoulusta tai mistä tahansa. Aika on mennyt nopeaa, ja nyt on aika lähteä omille teille. Valmistuneet, ystävät ja luokkatoverit, haluan toivottaa teille kaikille onnea ja iloa valitsemillenne poluille. Puheet sikseen ja nautitaan tästä päivästä, meidän päivästämme. Kiitän teitä jokaista tässä huoneessa, jotka olette olleet osa meidän matkaamme ja elämäämme. Kiitos!

Takaisin edelliselle sivulle